Aikaeron kai pitäisi vaikuttaa tässä vaiheessa, kun edellinen päivä on kestänyt yli 30 tuntia ilman merkittävää nukkumisaikaa, mutta mitään väsymyksen merkejä ei aamukuuden aikoihin ollut havaittavissa. Kaikki heräsimme pirteinä ensimmäiseen päivään jo ennen herätyskelloa. Saimme ostetuksi samasta hosellista lisäyön, mutta kaikki tavarat otimme kuitenkin autoon mukaamme. Aamupala hostellilla oli hyvin karu ja sokeripitoinen: sokerikuorrutteisia hillomunkkeja, muroja, kahvia ja mehua.
Otimme suunnaksi Santa Monican hiekkarannat. Matkalla pysähdyimme AT&T:n liikkeeseen, josta hankimme kaikille prepaid-liittymät. Rajatonta datasiirtoa ei millään operaattorilla saa prepaid-liittymiin ja kaikkiin normaaliliittymiin kuuluu puhelin. Prepaid-liittymät myös toimivat vain operaattorin kotiverkossa, eikä millään operaattorilla ole Yhdysvalloissa täydellistä kattavuutta, joten suurimpana AT&T on todennäköisesti toimivin valinta. Prepaid-liittymään sai 25 dollarilla 500 Mt datasiirtoa, joka riittää hyvin satunniaseen netin selaamiseen, Google Latitudeen ja A-GPS-paikannukseen. Näin suuressa kaupungissa liikkumiseen täytyy joka tapauksessa käyttää GPS:ää ja Latituden avulla voimme myöhemmin katsoa reitit tai selvittää milloin vain toistemme sijainnin. Puhetta ja tekstiviestejä pakettiin otettiin minimi 15$. Puhelut Suomeen ovat myös varsin siedettävän hintaisia: 50 dollarin senttiä minuutilta, kun Saunalahden roaming-hinta AT&T:n verkossa on 2,50 €. Aki ja Juha kävivät lisäksi retkeilykaupasta juomareput Grand Canyonia varten.
Santa Monican parkkitalojen tilanteen löytää helposti Internet-palvelusta. Parkkeeraminen koko päiväksi maksoi 9$. Santa Monicalla kiersimme ensin pitkän kävelykadun, Third Street Promenaden, jossa lukuisat vaateliikkeet, katusoittajat, “hyväntekeväisyyskerjäläiset” ja ravintolat kilpailevat turistien rahoista. Söimme kiinalaisessa ravintolassa, jossa ravintolaruoka oli Suomen hintatasoa listahinnoissa hieman halvempaa, mutta kun mukaan lisätään aina yhtä yllätykselliset verot ja tippi, on hinta jo suurin piirtein sama.
Santa Monica Pier -laiturin vierestä vuokrasimme pyörät ja lähdimme hiljalleen polkemaan kohti etelää , lasketellen arviolta sadan metrin pituisen rannan poikki mutkitelevaa asfalttipolkua ja rannan ostoskujaa. Poikkesimme Venice Canalsin poluille ihastelemaan, kuinka ökyrikkaat asuvat. Talot on alueella rakennettu venetsialaistyyppisessi pienien vesipolkujen äärelle. Pienet polut rannan näyttävien puutarhojen lomassa ovat talojen ainut yhteys ulkomaailmaan; autot ovat erillisillä autotalleissa alueen laitamilla. Pyöräilimme hieman eri reittiä takaisin ja jatkoimme rantaa pohjoiseen, josta teimme vastaavan kierroksen takaisin Santa Monica Pier’n laiturille.
Pyöränvuokraus on, ehkä odotusten vastaisesti, edullisinta juuri parhaalta paikalta: Santa Monica Pier’n laiturin alta. Koko päivän vuokra kustantaa 15$ ja vuokrattavana on myös rullaluistimia. Valtaisa laituri itsessään on päätepiste kuuluisalle, entiselle Yhdysvaltojen päätielle, Route 66:lle, joka nykyisillään ulottuu Chicagoon. Laiturin päälle on rakennettu useita ravintoloita, kuten Forrest Gump -elokuvan innoittamana perustetun Bubba Gump -ketjun ravintola- ja oheistuotepiste. Onpa puuparrujen päälle nostettu myös minikokoinen maailmanpyörä ja vuoristorata.
Tänään oli tarkoituksemme kokeilla surffausta, mutta rannat näyttivät lähes autioilta. Syy selvisi kokeilemalla: merivesi oli vielä hyvin viileää. Uintireissukin jäi tekemättä, vaikka upea valkoinen hiekkaranta ja tyrskyt kieltämättä houkuttelivatkin. Päätimme jättää kokeilun paluumatkalle parin viikon päähän. Sen sijaan illan hämärtyessä kahdeksan tienoilla lähdimme tekemään pienen kierroksen autolla lähialueille, Pimeässä Hollywoodissa ei kuitenkaan mitään näkynyt, joten palasimme hostellille.
RSS