Heräsimme viiden aikaan aamulla auringon juuri pilkistäessä. Lähtemään pyrittiin mahdollisimman nopeasti. Tietenkään kaikilla sankareilla eivät kassit olleet valmiusasennossa, joten lähtö viivästyi varttia vaille kuuteen. Tässä vaiheessa olisi ollut jo optimaalista olla laskeutumassa kanjonia. Jälkeenpäin ajatellen aamupalakin olisi voinut olla hyödyllinen päivän rasitusta ajatellen. Neljän cowboyn ratsastus auringon noustessa Grand Canyoniin kului noin tunnissa. Portilla odotti 25 dollarin pysäköintiveloitustervehdys. Varsinaisesti matkaan alas kohti kanjonia pitkin Bright Angel Trailia päästiin pakollisen härväysvartin jälkeen noin klo 7.20.
Varustuksena kaikille oli päiväreput, yli 3,5 litraa vettä ja suolaista syötävää, kuivalihaa, snäksejä ja energiapatukoita. Tommilla oli mukana Goretex-vaelluskengät, Juhalla ja Joonalla lenkkarit ja Akilla, joka vielä aiempina päivinä epäili orastavan flunssansa takia koko osallistumistaan, tennarit. Reitti on kuitenkin erityisesti alkuosistaan helposti kuljettavaa polkua, eikä matkalla ole suurempia kiviä, joihin nilkkansa voisi rikkoa, joten jalkineiden puolesta matkaan voi lähteä kevyestikn varustautuneena. Myöskin vaatteiden kannattaa olla kevyet: sortsit ja hengittävä t-paita olivat varsin toimvat. Mukaan kannattaa kuitenkin kaiken varalta varata myös jokin pidempi paita tai takki, jos aurinko ehtisikin laskea ennen paluuta.
Etukäteen kaikkialla ja useaan otteeseen matkan varrella varoiteltiin, ettei edestakaisin yhteensä 34 kilometrin matkaa kannattaisi missään nimessä taittaa yhdessä päivässä. Jos kanjonissa haluaisi ajoitettua, olisi majoitus kuulunut varata noin puolen tunnin aikaslotissa netistä puoli vuotta etukäteen, jolloin emme edes vielä tienneet reissuun lähtevämme, joten alas ja ylös samana päivänä oli ainut vaihtoehtomme. Tokihan moisen taipaleen päivässä vaikkapa Lapin erämaassa helpostikin taittaisi, mutta haastavuutta lisäävät 45 C asteen kuumuus (kanjonin pohjalla keskipäivällä mitattuna), porottava keskipäivän aurinko ja kilometrin korkeusero kanjonin reunalta alas. Toisaalta auringon laskettua kanjonissa voi olla hyvinkin kylmä. Toisin kuin vuorta valloittaessa kanjonin pohjalle laskeuduttua ei vielä tiedä, miten paljon voimia nousu vaatii, eikä takaisin voi enää kääntyä.
Alaspäin olisi voinut mennä pari kilometria lyhyempääkin reittiä, Kaibab Trailia, mutta sen varrella ei olisi vedentankkauspisteitä, joita Bright Angel Traililla oli kolme alun ja n. 7 km kohdan välillä. Toisaalta alaspäin vielä vähemmän polttavassa aamuaruingossa olisi päässyt mukana kulkevallakin vedellä, joten tätäkin vaihtoehtoa voisimme tuleville yhden päivän visiitin tekijöille suositella. Ainakin sen kautta kulkiessa näkisi hieman erilaisia maisemia. Lapsille, vanhuksille ja huonokuntoisille yöpyminen kanjonin pohjalla on tosin varmasti ainut oikea vaihtoehto, sillä uupuneille ilman yösijaa on tarjolla vain $2000 helikopterikyytivaihtoehto, jota matkavakuutus ei välttämättä korvaa. Päiväretken voisi tehdä myös muuleilla, joita matkan varrella tulikin paljon vastaan, mutta tämän kyydityksen hintaa ei tullut katsottua.
Matkalla tuli vastaan mukavia ja puheliaita ihmisiä. Kaikki tervehtivät toisiaan ja taukopaikoilla vaihdettiin kuulumisia kuten pidemmällä vaelluksella ikään. Suurin osa matkaajista oli yhdysvaltalaisia. Alamäki sujui kevyesti, mutta pidimme hidasta tahtia ja pidempiä taukoja, jotta kuumuus ei pääsisi yllättämään. Pari kilometriä viimeisen taukopaikan jälkeen on päivämatkalaisille suositeltu viimeinen kääntymiskohta. Aki ja Juha kääntyivät takaisin tässä kohtaa, mutta Tommi ja Joona jatkoivat alas asti. Akilla tämä päätös oli hyvin ymmärrettävissä orastavan flunssan vuoksi. Vaikka kello läheni vasta puolta päivää, pohdimme, että nousemiseen menisi moninkertainen aika laskeutumisen noin neljään tuntiin verrattuna. Kaksi eri ryhmässä kulkenutta vastaantulijaa kertoi alas menevän vielä tunnin ja ylös puolitoista, suuntaansa hieman vajaan 5 kilometrin matkalla jossa korkeuseroa oli arviolta pari sataa metriä. Tommi ja Joona painoivat kuitenkin alas kuitenkin puolessa tunnissa ja ylös samaan pisteeseen 45 minuutissa.
Kanjonin pohjalla, Colorado-joella ei kuitenkaan hirveämmin nähtävää ollut. Parit kuvat otettiin ja käännyttiin takaisin. Pohjalla tapahtui kuitenkin ikävä vahinko, kun Tommi kompastui hieman koholla olleeseen kiveen ja kaatui järkkärinsä päälle. Juuri 10 päivää aiemmin ostetusta 600 euron laajakuvaobjektiivista menivät kappaleiksi vastavalosuoja ja UV-suodin, objektin suodinkenkä vääntyi kiinteästi yhteen suodinrenkaan kanssa ja tarkennusrengas täyttyi hienolla hiekalla, eikä enää pyöri. Särkynyt UV-suoja suojasi kuitenkin varsinaista linssiä naarmuuntumasta ja tarkennuskierukka jäi autofocukselle ja tarkennusmoottori toimii, joten objektiivilla pystyy vielä loppureissulla kuvia ottamaan. Samassa rytäkässä akkukahva halkesi ja sen kontrollinapit särkyivät. Toivoa sopii, että kompastuminen menisi matkatavaravakuutukseen.
Paluumatkalla piti taukoja pitää luonnollisesti enemmän. Aurinko paahtoi korkealta ja varjopaikat olivat kysyttyjä. Toisella levähdyspisteellä Tommi ja Joona tavoittivat aiemmin takaisin kääntyneet Akin ja Juhan ja matkaa päästiin jatkamaan taas yhdessä. Erityisesti nousu iltapäivällä täytyy tehdä Bright Angel Trailia pitkin, koska vettä kuluu paljon, se lämpenee ja tankkauspisteissä on mukava kastella myös hieman vaatteita ja naamaansa. Porukkamme erottui joukosta hienoine Cowboy-tyylisine hattuineen, joista reissun aikana saatiin kehuja ainakin viisi kertaa. Erityisesti lopun nousu tuntui kaikilla jo jaloissa ja varjopaikkoja käytettiin ahkerasti. Yhteensä aikaa nousuun alhaalta asti menikin noin kuusi tuntia ja perillä oltiin hyvissä ajoin ennen auringon laskua, noin klo 17.45.
Reissun jälkeen joka paikka oli täynnä hienoa hiekkaa, hikeä ja verta. Pyörimme vielä alueella surkeiden karttojen varassa ja lopulta löysimme suihkut ja pesulan. Vegasin majapaikassamme ei ollut odotettua pesupalvelua, joten likapyykkiäkin oli jo kertynyt. Ikävästi dollareiden suurimmat kolikot ovat vaivaisi kvarttereita, joilla pesula&suihkupaikassa vaikutti toimivan kaikki. Seteleitä pitikin rikkoa putkelokaupalla ja rahaa suihkuun ja kahteen koneelliseen ja hätäiseen kuivatukseen kului noin $13,5.
Illalla väsymys painoi kaikkia. Ajoimme seuraavaan eteen sattuneeseen kaupunkiin, Tuubaan, jossa marssimme ensimmäisenä eteen sattuneeseen McDonaldsiin ja nautimme päivän ensimmäiset kunnolliset ateriat. Kello oli hieman vaille 23. Päätimme ottaa toisen eteen sattuneen motellin, Legacyn, vaikka hintaa yölle kertyikin $148.
RSS