Lähdimme puoli kymmenen aikaan köykäisen evästelyaamiaisen jälkeen liikenteeseen kohti 30 kilometrin päässä siintävää Yellowstonen kansallispuistoa. Sisäänpääsymaksu alueelle oli perinteiset $25. Pääsymaksu kaikkiin Yhdysvaltojen kansallispuistoihin, $85, olisi siis jo tässä vaiheessa saattanut käydäkin halvemmaksi, kun Grand Canyon ja Bryce Canyon olivat saman hintaisia ja satuttiin osumaan myös Antiolope Islandille.
Yellowstonen koosta johtuen se on kätevintä kiertää autolla: alueella kiertää kaksi reilun sadan kilometrin mittaista päätietä, jotka yhtyvät keskellä kansallispuistoa. Näiden lisäksi jokaiseen ilmansuuntaan on omat lenkkinsä sekä lyhyempiä teitä näköalapaikkojen äärellä. Joukossa on myös monikaistaisia ”moottoriteitä”, vaikka nopeusrajoitukset ovatkin 25 mailia tunnissa. Teiden varsilla on muutaman sadan metrin välein pysäkkejä, joista voi ottaa kuvia ja osasta lähtee kilometrin tai parin mittaisia polkuja. Näiden kiertämiseen kannattaa varata aikaa, eikä aluetta pysty kiertämään yhdessä päivässä, jos jotain haluaisi nähdäkin. Olimme liikkeellä ensimmäisellä viikolla, jolla kansallispuisto oli avoinna, joten varasimme eteläiseltä lenkiltä hostellihuoneen jo etukäteen. Majoitus oli alueen halvin, mutta hintaa kertyi silti reilu $180 yöltä ilman aamupalaa.
Kuten luontodokumenteista hyvin tiedetään, on alue suurelta osin supertulivuoren kraatteria. Itse kraatteria ei luonnollisesti 600 tuhannen vuoden takaisen purkauksen jäljiltä pysty erottamaan muutoin kuin sitä reunustavista vuorijonoista ja seismisestä toiminnasta. Alueella on ajoittain pieniä maanjäristyksiä ja siellä täällä on lukuisia kuumia lähteitä ja geysirejä, jotka levittävät lämmintä rikin sekaista vesihöyryä näyttävästi laajoille alueille. Vain harvat geysirit purkautuvat säännöllisesti, kaikki eivät ole samaan aikaan aktiivisia ja valitettavasti osa on turmeltunut turistien heittämien esineiden johdosta. Eräs säännöllisimmistä, Old Faithful, purkautuu noin 47 minuutin välein, mutta sen näemme vasta toisena päivänä.
Korkeuseroista ja ehkä osin seismisyydestä johtuen alueen luonto on hyvin vaihtelevaa: tiheäkasvuinen havumetsä muuttuu hiljalleen Lappia muistuttavaksi erämaaksi ja kuivimmilla alueilla tuo mieleen Nevadan aavikot. Metsät olivat etenkin etelässä vielä osin lumen peitossa. Illalla selvisi, ettei tähän aikaan vuodesta yleensä enää olisi lunta ja että talvi olisi ollut lumisin 40 vuoteen. Alueella risteilevien jokien varsilla ja kuumien lähteiden alueilla lunta ei kuitenkaan ollut ja lumipeite väheni pohjoiseen edettäessä. Parinkymmenen vuoden takaisen laajan metsäpaljon jäljet ovat vielä selvästi nähtävissä ympäri kansallispuistoa.
Ensimmäinen päivä oli pilvinen, mutta lämpötila kohosi silti aamun muutamasta asteesta yli kymmeneen, joten kevyt vaatetuskin riitti. Jalkineet sai kuitenkin pian vaihtaa lenkkareihin tai vaelluskenkiin pysähdyspaikkojen liepeiden osin liejuisten polkujen ja vesilammikoiden vuoksi. Pysähtelimme ahkerasti, aluksi liki jokaisella kuvauspaikalle ja myöhemmin vain sellaisille, joiden varrella oli polkuja tai pitkospuita. Isommista eläimistä nähtiin yleisimmin puhveleita ja peuroja. Myös kovasti preeriakoiraa muistuttava kahdella jalalla seisova ja ympäristöään kyttäävä eläin nähtiin toisena päivänä.
Yellowstonen järvi oli vielä osin jäässä, joten melomaan ei päässyt. Suuntasimmekin auringon laskiessa hostellille ja söimme paikallisessa ravintolassa. Aluksi kummastelimme, miksi lähes puolityhjään ravintolaan täytyi tehdä pöytävaraus, mutta syy selvisi pian: vieraat ohjattiin järjestelmällisesti odottamaan pöytänsä vapautumista puoleksi tunniksi kabinettiin, josta oli tarkoitus ostaa alkujuomat. Päivälliseksi syötiin puhvelia paikalliseksi nimitetyn kalifornialaisen viinin kera. Huoneesta ei löytynyt Internet-yhteyttä: sellainen olisi kuulemma saatavilla vain kahdesta paikasta koko kansallispuiston alueella. Myöskään AT&T ei taas vaihteeksi kuulunut puiston alueella ollenkaan, joten nukkumaan päästiin aikaisin.
RSS