Lentopäivä ja saapuminen Los Angelesiin

Suurin osa porukasta oli aloittanut pakkaamispuuhat jo hyvissä ajoin edellisenä iltana, mutta osa aloitti vasa lähtöaamuna. Päättelimme lentojen vaihtoajoisa, että reppulinja voisi olla turvallisin. American Airlinesin lennoille sai käsimatkatavaroihin mukaan repun lisäksi myös pienen hekilökohtaisen tavaran, kuten kameralaukun. Joonan pieni laukku ei sittenkään vaikuttanut aivan riittävän kaikkien vaelluskengille, hygienivermeille, invertteille, jatkojohdoille, päivärepuille ja kameran jalustalle, joten Tommi otti mukaan ruumaan vielä pienen kassin.

Matkaan Tampereelta lähdettiin torstaiaamuna yhdeksän aikaan Joonan veljen kyydllä. Helsinki-Vantaalla Jumbon Stockmannin Forexissa vaihdettiin muutama satanen dollareita ja käytiin syömässä. Porukka jakaantui Hesburgeriin ja sushi-ravintolaan. Suositeltu kaksi tuntia varoaikaa paikan päällä ennen lennon lähtöä on ilmeisen hyvä suositus. En tiedä, kuinka paljon vaikutusta tiukennetuilla turvatoimilla on tarkistuspisteiden määrään, mutta jonotteluun kannattaa varautua. Yksi ylimääräinen turvatarkastus pidettiin jo ennen Check-In -tiskiä ja toinen vastaava vielä juuri ennen koneen porttia varsinaisen turvatarkistuksen ja passintarkastuksen jälkeen. Näissä kyseltiin matkatavaroista, niiden säilytyksestä kentälle kulkemisen aikana, tavaroiden omistajista, ostoajankohdista, huolloista ym. Varsin perusteellisesti.

Kukaan porukasta ei ole ennen ollut mannerten välisellä lennolla. Helsingistä Chicagoon lennettiin Boeing 767 300 -koneessa, jossa tilaa oli ihan riittävästi. Matkustajille oli varattu tyynyt ja viltit nukkumista varten. Mukaan otettiin korvatulpat ja Tommi osti Jumbosta vielä silmät peittävän siteen, mutta varsinaista nukkumisaikaa tuli kuitenkin vähän. Alun juoma- ja ruokatarjoilujen jälkeen matkustamossa nukuttiin varsin yleisesti noin tunnin tai kahden ajan. Tarjoilu AA:n lennolla oli ensiluokkaista: vähän ajan välein käytävillä kiesi juoma- ja pikkupurtavatarjoiluja ja kaikki alkoholittomat juomat sekä snäksit olivat ilmaisia. Valikoimissa ollut kalifornialainen punaviini oli yllättäen huomattavasti parempaa kuin espanjalainen. Heineken ehti matkan aikana loppua ainakin kolmeen kertaan, mutta tarjoilukierrosten alussa henkilökunta oppi pysähtymään kohdallamme jo ennen business-luokan tarjoilua. Kävipä kerran niinkin, ettei lentoemo viitsinyt etsiä luotokortin lukulaitetta, vaan jääkylmät oluet olivat ilmaisia. Lennon lopussa oli vielä toinen ruokatarjoilu ja perille Chicagoon päästiin aikataulussa, Suomen aikaan puolen yön tietämissä, paikallista aikaa noin klo 16.

Rajamuodollisuudet vievät pitkään. Pääsimme nopeasti koneesta liikkeelle ja nopealla kävelvyllä saavutimme jonoon varsin hyvät asetelmat. Aikaa jonotteluun uppoutui kuitenkin tunti hieman reilun kahden tunnin vaihtoajasta. ESTA-hakemuksen tehneillä käsittelyaika oli selvästi lyhyempi. Silti kysymyksiin vastailu sekä sormenjälkien ja kuvien ottaminen vei muutaman minuutin jokaista maahantulijaa kohti. Hieman käteistä kannattikin näköjään olla mukana, sillä eräs kysymyksistä koski sen määrää: parilla satasella sai rajaviranomaiselta vain räkäiset naurut ja onnentoivotukset Vegasiin.

Chicagon lentokenttä on yksi Yhdysvaltojen suurimmista. Kaikki American Airlinesin lennot lähtevät terminaalista kolme ja kansainväliset saapuvat terminaaliin viisi. Terminaalien välimatkat ovat niin pitkiä, että niihin täytyy käyttää junia. Onneksi opasteet olivat kuitenkin selkeitä ja junia tuli tiiviiseen tahtiin. Laukut jatkolennolle jouduttiin käymään ja toimittamaan eteenpäin käsin, vaikkakin recheck tapahtui lähtöterminaalissa. Tässä kohtaa meitä hieman epäilytti, kun lentokenttävirkailija käski vain heittää laukut linjan päähän, josta ne kuulemma lähtisivät eteenpäin. Sisäisellä lennolla ei tosin ollut enää kuin yksi turvatarkastus läpivalaisuineen.

Neljän tunnin lento Los Angelesiin tehtiin Boeing 737 -koneella. Tässä vaiheessa, kun kello Suomen aikaan huiteli jo kahden ja kuuden väliä aamuyöstä, alkoi väsymys jo hieman painaa. Tunnin nokose palauttivat kuitenkin taas virrat matkaajiin. Lennolla ei ollut ruokatarjoilua, mutta ei sille olisi tarvettakaan ollut. Auringon lasku Los Angelesia ympäröivän vuoriston päälle oli näyttävä kuten itse kaupunkikin iltavalaistuksessaan.

Los Angelesiin saavuttiin paikallista aikaa klo 20.30, Suomen aikaan klo 6.30. Laukut olivat mukanava yllätyksenä löytäneet tiensä perille. Lentokentän edestä lähti juuri sopivasti bussi suoraan Alamon autovuokraamoon, jonne saavuttiin yhdeksän aikaan illalla. Pienen jonottelun jälkeen myyjä teki perinteiset upgrade- ja vakuutuspakettitarjouksensa. Sen verran väsyksissä oltiin, että lisävakutuus tuli otettua. Sen sijaan myyntipuheet siitä, että neljä miestä muutaman hassun kassan kanssa eivät mahtuisi Dodge Grand Caravan -minivaniin, eivät menneet läpi. Luotto- ja ajokorttitietojen tarkistusten ja nimikirjainten raapustuksen jälkeen myyjä vain totesi, että auto löytyy pihasta. Kyselimme avaimista, mutta nehän olivat jo valmiiksi edessä, luonnollisesti.

Auto on upea! Tilavin alle pakettiauton kokoluokassa, mitä rahalla saa ja lähes uusi. Ei aivan täydessä varustuksessa, mutta kolmen litran ärhäkäs kone, automaattivaihteisto, erikseen eteen ja taakse säädettävät ilmastointi, mojova äänentoisto, virtapistokkeet, lukuisat säilytysrasiat, tavaratilaan kääntyvä takapenkkirivi, keskiosan lisätavaratila, sähköllä liikkuvat sivuovet ja tummennetut takalasit siitä ainakin löytyvät. Nokia Maps vei meidät Juha Kankkusen opastamana erikseen tilatun keskustaseikkailun jälkeen turvallisesti perille motellille. Motellille saavuttaessa klo 23 aikoihin (LA-aikaa) olimme matkanneet vuorokauden, mutta vielä erityisemmin ketään ei matkaväsymys vielä painanut.

Motellihuone Hollywood Express In -motellissa keskustan ja Hollywoodin kulmilla vaikutti hintaansa (n. 80$ yöltä neljälle hengelle) nähden ihan kunnolliselta, joten koitimme pyytää seuraavaakin yötä. Tilanne sen suhteen selviäisi kuulemma kuitenkin vasta aamulla. Ainut pettymys oli heikosti toimiva WLAN-verkko. Verkkoon pääsi kirjautumaan, mutta tämän jälkeen saattoi pystyä lataamaan yhden tai kaksi sivua ennen verkon kaatumista. Lisäksi seinissä oli hieman reikiä ja lämmintä vettä emme osanneet kylpyhuoneeseen, mutta onneksi torakoita ei kuitenkaan vaikuttavan olevan.